Tällä viikolla
käsittelemme hauskoja faktoja liittyen San Fermínin härkäjuoksuun ja sen
ympärille liittyviin tapahtumiin. Pahoittelen jo etukäteen, osa faktoista on
saattanut esiintyä jo aikaisempien viikkojen postauksista, mutta ei hätää,
paljon uutta ja ihmeellistä on myös luvassa. Seuraavaksi siis luvassa viisi
ihmeellisintä ja mielenkiintoisinta faktaa.
1. Uskonnollinen taustat
Tapahtumalla on
alun perin uskonnolliset taustat. Tapahtuma järjestettiin aluksi lokakuussa
suojelupyhimyksen kunniaksi. Vähitellen uskonnollisiin juhliin alettiin kuitenkin
lisätä musiikkia, tanssia ja härkätaisteluista ja juoksuja. Lopulta kirkon ja
uskonnon roolin pienentyessä ja ajan kuluessa tapahtuma sai nykyisen muotonsa.
2. Myyttinen
punainen väri
Useimmat uskovat,
että matadorit käyttävät punaisia vaatteita suututtaakseen härkiä. Tämä
harhaluulo on kuitenkin kumottu Discovery Chanelin johdosta. Heidän testien
mukaan härät eivät tunnista ollenkaan värejä. Sen sijaan härät reagoivat
liikkeeseen ja liikkuvat niitä kohteita kohti, jotka liikkuvat nopeinten. Tästä
syystä härät seuraavat matadoria ei suinkaan punaisten vaatteiden.
3. Suurimmat
riskit
Härkätaistelu
nähdään ja onkin hyvin vaarallinen laji. Viime vuosituhannella n. 20 katsojaa
ja juoksijaa on saanut surmansa härkätaistelussa tai juoksussa viimeisin vuonna
2009 kun 27- vuotias espanjalainen kokenut juoksija sai surmansa. Suurin riski
liittyen San Ferminin festivaaleihin osallistuvalle ei kuitenkaan ole härät.
Eniten onnettomuuksia festivaaleilla aiheuttaa mikäs muukaan kuin perintein
sangria, jota tapahtumassa kuluu erittäin paljon.
4. Yksi
viikko ja 3 minuuttia
Festivaalit
kestää Pamplonassa kokonaisen viikon, josta härkäjuoksua kertyy keskimäärin
kolme minuuttia juoksijaa kohden. Tämä juoksu suoritetaan lisäksi useassa
osassa. Parhaat pystyvät juoksemaan korkeintaan 20 sekuntia, jonka jälkeen
hyppäävät sivuun. Loppu aikana juoksijat keskittyvät juhlimiseen, jotka ovatkin
joillekin ainut syy lähteä festivaaleille. Vaikka festivaalit ovatkin tunnettu
härkäjuoksustaan suurin osa ajasta kuluukin siis juhlimiseen ja muihin
aktiviteetteihin.
5. Myös
muita kuin härkiä
Kuuden lähetettävän
härän lisäksi juoksijoille kirittäeksi lähetetään myös muutama nuori uros eli
mullikka (kastroitu härkä). Härät ovat erityisen vihaisia ja vaarallisia kun ne
ovat erotettu laumastaan. Näiden mullikoiden lisääminen härkien joukkoon tekee
juoksusta vähemmän vaarallista.
Alla video avajaisseremoniasta:
Terveisin Anton
ja Tuukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti