Härkätaistelu maailmalla

Pamplonasta taas päivää!

Pitää alkuun mainita, ettei ne edellisen blogikirjoituksen viimeiset sangriat olleetkaan niin hyvä idea. Tekee kirjoittamisesta vaikeampaa kun ei käsi pysy paikallaan. Onneksi ollaan ehditty hetki nauttia auringosta ja Espanjalaisesta härkäpadasta, yhdistelmä joka tappaa kohmelon alta aikayksikön!




 ( http://azores-adventures.com/.a/6a017d41330de8970c01b8d141e79c970c-pi )

Toisin kuin luulla saattaa, härkätaisteluperinne ei ole vain Espanjan auringon alla harrastettava spektaakkeli, vaan härkätaistelu on suosittua muuallakin eteläisessä Euroopassa. Erityisesti Iberian niemimaan toisessa kansallisvaltiossa Portugalissa ja Espanjan itäisessä naapurimaassa Ranskassa. Portugalilainen ja Ranskalainen härkätaisteluperinteet eroavat Espanjalaisesta perinteestä, kummatkin omilla tavoillaan.

Portugalilainen härkätaistelu eroaa omaksi tyylikseen erityisesti siinä, että Portugalissa härkätaistelussa taistellaan härkää vastaan myös ratsailta.  Portugalilainen härkätaistelunäytös koostuu kahdesta osasta. Näytöksen ensimmäisessä osassa cavaleiroksi kutsuttu ratsumies taistelee härkää vastaan ratsailta. Cavaleiro pyrkii työntämään neljä bandeiraa, pientä keihästä, härän niskaan. Näytöksen toisessa Pegksi kutsutussa vaiheessa kahdeksan miehen joukko, forcados, haastaa härän suoraa, ilman aseita tai suojia pyrkimyksenään taltuttaa härkä. Forcadot pukeutuvat näytöksessä perinteiseen asuun.

Ranskassa härkätaistelusta on tullut suosittua 1800-luvulta lähtien. Ranskassa perinteeseen kuuluu kaksi erilaista perinnettä. Toinen näistä perinteistä on nimeltään Course Camarguaise. Course camarguaise on veretön spektaakkeli, jossa härkää ei satuteta. Tässä taistelutyylissä objektiivina, on napata ruusuke nuoren sonnin sarvien välistä. Ennen näytöstä tässä perinteessä järjestetään härkäjuoksu, jossa nuoret miehet pyrkivät juoksemaan härkiä karkuun.

Toista ranskan härkätasteluperinnettä kutsutaan Course Landaiseksi, jossa sonnien sijasta käytetään lehmiä. Tämä taistelu koostuu kahdesta joukkueesta, jotka muodostetaan lähialueiden kasvattamoiden työntekijöistä. Tässä taistelussa kaksi joukkueen jäsentä asettuu lehmän eteen ja pyrkii väistämään sen hyökkäyksen viimeisellä mahdollisella hetkellä, toinen kilpailijoista väistää lehmän ja toinen pyrkii hyppäämään sen yli. Joukkueet kilpailevat taistelussa väistöjen määrästä.

Härkätaistelua muistuttavia spektaakkeleita tunnetaan myös muualla maailmassa, kuten Intiassa, Tansaniassa ja tunnetuimpana Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa tunnettu muoto onkin rodeoista tunnettujen ”rodeopellejen” tapa haastaa sonneja.

Härkätaistelun historia kiinnostaa varmasti meitä kaikkia, niin meitä poikia, kuin varmasti teitä lukijoita. Ensi viikolla sukellammekin härkätastelun historiaan ja avaamme historian pölyttyneitä lehtiä.

Ensi kertaan siis!

-Tuukka, Anton & Samera

Härkätaistelun pidempi oppimäärä

( http://static.wixstatic.com/media/b53823_081a16abc0bb3af8fdac9226eebdb1e1.jpg )

Hei taas Pamplonasta! Poikien kanssa olemme sangrian huuruisten iltojen ratteeksi inspiroituneet tutustumaan Espanjalaiseen härkätaisteluspektaakkelin kulkuun tarkemmin.

Tällä kertaa kerromme Espanjalaisen, eli klassisen härkätaistelun etenemisestä enemmän ja paneudumme härkätaisteluspektaakkelin eri vaiheisiin.

Klassista Espanjalaista härkätaistelua kutsutaan corrida de torosiksi, eli kirjamellisesti härkien juoksuksi. Tämä härkien juoksu on hyvin ritualisoitunut ja koostuu kolmesta terciosta, kolmanneksesta. Härkätaistelijat saapuvat areenalle aluksi paseilloksi kutsutussa paraatissa.

Ensimäistä kolmannesta, terciota, kutsutaan Tercia de Varasiksi, tässä vaiheessa matador testaa härän raivokkuutta punaisen viitan avulla. Matador testaa tätä raivokkuutta väistöillä ja härän ohjauksilla viitan kanssa. Tämän testin jälkeen picadoriksi kutsuttu ratsumies astuu rinkiin ja iskee ensimmäisen keihään härän niskaan. Iskun on tarkoitus osua härän morilloksi kutsuttuun niskan osaan. Tämän tarkoituksena on saada härän pään asento alemmaksi, joka mahdollistaa viimeisen miekan iskun härän niskaan.

Toisessa kolmanneksessa, Tercio de Banderillasissa, jokainen kolmesta Banderillasta pyrkii iskemään kaksi keihästä härän hartioihin. Näiden keihäiden on tarkoitus suututtaa härkää ja samalla väsyttää sitä. Joissain näytöksissä myös matador asettaa tässä vaiheessa omat banderrillansa härän niskaan.

Kolmatta ja viimeistä vaihetta kutsutaan tercio de muertaksi, kuoleman kolmannekseksi. Tässä vaiheessa näytöstä matador palaa takaisin areenaan yksin, pienen punaisen viitan, mullettan ja miekan kanssa. Yleisen väärinkäsityksen mukaan viitan punaisen värin tarkoituksena olisi ärsyttää härkää. Todellisuudessa punainen väri peittää härän veren tahroja. Matador käyttää viittaansa apuna härän ohituksissa ja väsyttää härkää vielä lisää. Viitan avulla matador myös pyrkii asettamaan härän asentoon, jossa hän voi työntää miekan härän niskaan ja lopulta tappaa härän. Kolmanneksen alussa matador käyttää miekkaa, jolla ei pysty tappamaan ja vasta lopussa matador hakee teräsmiekan, jolla hän lopettaa kamppailun. 

Lopussa, jos matador oli erityisen näyttävä ja antoi mahtavan esityksen, yleisö osoittaa nenäliinojaan heiluttamalla, että härkätaistelija on ansainnut härän korvan merkkinä voitostaan.

Ensi kerralla tutustumme härkätaisteluperinteisiin muualla maailmassa. Mutta ensin vielä yhdet sangriat ja ehkä pari palaa iberico-possua! hic*

-Tuukka, Anton & Samera

Härkätaistelun kahdet kasvot

Terveisiä taas Pamplonasta! 

Meidän poikien juuri korvanappiin saaman tiedon mukaan härkätaistelu herättää suuria tunteita espanjalaisissa, niin puolesta kuin vastaan. Nykyaikana härkätaistelu onkin saanut osakseen paljon kritiikkiä etenkin eläinsuojelujärjestöiltä, jotkut pitävät härkätaistelua vanhentuneena instituutiona ja perinteenä jolla ei ole enää nykyajassa paikkaa.

(http://images.huffingtonpost.com/2010-02-23-ProtestersofLimaBullfights-thumb.jpg)

Seuraavassa tutustumme hieman erilaisiin argumentteihin joita härkätaistelua kohtaan on esitetty.

Eläinsuojelijat pitävät härkätaistelua raakana veriurheiluna jossa härät kokevat kipua, stressiä ja pitkän kiduttavan kuoleman. Härkä saa taistelun aikana niskaansa monia verta valuttavia seipäitä ja lopussa, kuten tiedämme, eläin tapetaan miekaniskulla. Härkätaistelua ei siis ole tarkoitettu herkkänahkaisille. Toisaalta härkätaistelussa käytettävien sonnien elämä kestää kaksinkertaisesti verrattuna lihakarjan elämään.

Härkätaistelun poliittiseen asemaan vaikuttaa myös sen historia, erityisesti sen Francon-hallinnon aikainen asema. Härkätaistelu oli Francon aikaan valtion tukemaa toimintaa ja hallinto piti sitä periespanjalaisena ajanvietteenä. Tämän tuen vuoksi, härkätaistelulla on monen mielessä yhteys vihattuun Francon hallintoon. Erityisesti sosiaalidemokraattiset hallinnot ovat vastustaneet härkätaistelua.

Härkätaistelun asema on kiinni paikallisista lainsäädännöistä ja sen asema on hyvin erilainen eri alueilla. Esimerkiksi Kanarian saarilla ja Kataloniassa härkätaistelu on kielletty lailla. Etenkin Katalaanien päätöstä pidetään poliittisena vastustuksena Espanjan keskushallintoa kohtaan. Toisilla alueilla härkätaistelu voi hyvin ja sen asema on vahvistettu lailla.

Näistä kaksijakoisista tunnelmista jatkamme ensi kerralla Espanjalaisen härkätaistelun näytöksen kulkuun. Katsotaan millaisia tunnelmia tutustumien tähän herättää.

Ensi kertaan!

- Tuukka, Anton & Samera

Härkätaistelun historiaa

Tällä viikolla kurkistamme härkätaistelun pitkään historiaan. Härkätaistelun historia ulottuu aina antiikin Kreikan ja Rooman ajoille asti. Härkätaistelut olivat hyvin suosittuja tapahtumia jo keisariajan Roomassa. Vanhin todiste härkätaistelun olemassaolosta on 3500 vuotta vanha taideteos, joka muistuttaa härkätaistelua. Kyseinen seinämaalaus löytyi Kreetan Knossoksesta.

(http://dreamweaver.reinhardt.edu/harkins91109/images/bullfightingKnossos.jpg) 

Varsinaisen espanjalaisen härkätaistelun juuret ulottuvat 1000-luvulle, jolloin se muodostui ritarien tavaksi viihdyttää itseään ja muita taistelemalla härän kanssa taisteluiden välissä. Kyseiset kaksintaistelut tulivat myöhemmin myös aateleiden suosioon. Tällöin härkätaistelua käytiin vielä hevosenselästä, josta aseistetut miehet yrittivät tappaa ärsytettyjä härkiä. Laji oli hyvin vaarallista eikä kuolemantapauksilta vältytty ja taistelut kiellettiinkin kokonaan 1600- luvulla. Tätä kieltoa kuitenkin kierrettiin ja maaseudulla ruvettiin järjestämään tapahtumia, jossa ammattimaiset esiintyjät esittelivät taitojaan areenalla. Tällöin areenalla saattoi parhaassa tapauksessa olla yli 20 härkää.

Moderni härkätaistelu voidaan nähdä alkaneen 1720- luvulla, jolloin legendaarinen matadori Francisco Romero loi järjestelmällisen kaavan esitykseen. Uudistuneessa härkätaistelussa ei ollut aseistusta ja hevosestakin oli luovuttu. Lisäksi Romero lanseerasi kuuluisia liikkeitä ja rituaaleja, jotka muuttivat koko lajin luonnetta. Härkätaistelu voidaankin nähdä pysyneen hyvin samanlaisena noista ajoista lähtien.

Härkätaistelu on monien vaiheiden jälkeen muotoutunut nykyiseen muotoonsa. Kehityskulussa voidaan selkeästi nähdä kehitys inhimillisempään ja härkiä suojelevaan suuntaan.