Osallistuimme vuoden vaihteen jälkeen alkaneeseen Liike-espanjan 1 ja 2-
kurssiin. Kurssilla saimme tehtäväksi pitää blogia aiheesta, joka liittyy
Espanjan kulttuuriin. Valitsimme aiheeksemme pitkän perinteen omaavan ja
ulkomaalaisesta hullulta kuulostavan urheilulajin ja viihteen, härkätaistelun.
Pureudumme blogissamme viikoittain eri näkökulmiin ja aiheisiin
härkätaisteluun liittyen. Tämän viikon aiheenamme on härkätaistelu yleisesti,
sen perinne ja historia.
(Lähde:http://www.askaboutsports.com/images/bull-fighting/bullfight-bsp-23708306-500x390.jpg)
Härkätaistelu on perinteinen urheilumuoto, jonka perinteet ulottuvat jo
joidenkin lähteiden mukaan Rooman aikaan. Härkätaistelua on harjoitettu
erilaisissa muodoissa Espanjassa jo siis antiikin ajoista lähtien. Nykyaikainen
härkätaistelu jatkaa perinnettä, joka on establisoitunut vuonna 1726, jolloin
Francisco Romero niminen torero käytti muletaa taistelun viimeisessä vaiheessa
tappamaan härän. Modernin espanjalaisen härkätaistelun tyylin nähdään syntyneen
Juan Belmonten tavasta käsitellä härkää, häntä pidetään kaikkien aikojen
legendaarisimpana härkätaistelijana.
Härkätaistelussa, härkätaistelija eli torero suorittaa erilaisia muodollisia
liikkeitä härän kanssa lähietäisyydessä. Torero häiritsee härkää perinteisellä
punaisella liinalla ja pyrkii hallitsemaan sen liikkeitä. Torero pyrkii
liikkeillään saamaan tunneyhteyden yleisöön härän kautta. Härkätaistelua
pidetään Espanjassa perinteen kannattajien keskuudessa enemmänkin
taiteenmuotona ja härkätaistelijan liikkeisiin kuuluu liikkeen kauneus, matador
pyrkii suorittamaan liikkeet mahdollisimman kauniisti ja maskuliinisesti.
Matadorit ovatkin perinteisesti maskuliinisuuden ja miehisen kauneuden
esikuvia.
Perinteiseen härkätaistelu-spektaakkeliin kuuluu kolme toreroa, joista
vanhinta ja kokeneinta kutsutaan matadoriksi. Tapahtumaan kuuluu usein kuusi
härkää joita vastaan taistellaan vuorotellen, yleensä noin kaksikymmentä
minuuttia. Taistelun loppukohtaukseen kuuluu härän tappaminen oikeaoppisella
miekaniskulla jonka suorittaa aina matador. Kaikilla eri toreroilla on
näytöksessä oma roolinsa ja rooliensa mukaan omat nimityksensä.
Ensi viikolla pureudumme härkätaistelu-perinteen asemaan modernissa
Espanjassa ja kritiikkiin, jota tämä perinne on nykyaikaisessa Espanjassa ja
muualla maailmassa kohdannut.
Ensi vikkoon !
- Anton, Tuukka ja Samera
Härkätaistelu ei ole aina helppoa härällekkään...